Ompeluvinkit / Sewing tips

Voiko ommella liikaa mekkoja? / Is it possible to sew too many dresses?

Please find the English version below ↓

Käyn vaatekaappini läpi säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa. Otan kaikki vaatteet ulos kaapista ja laitan yksitellen takaisin. Tarkastelen samalla onko kaapissa jotakin, joka kaipaa uudistamista.

Siitä lähtien kun vaatekaapissani on alkanut olla enemmistö vaatteista itsetehtyjä, uudistamista kaipaavia vaatekappaleita on löytynyt näissä läpikäynneissä todella vähän. Tosiasia on, että huomaan itsetehtyjen vaatteiden kestävän käyttöä ja pesua paljon valmisvaatteita paremmin. Tämä on kuitenkin ihan oma tarinansa, jonka jätän toiseen kertaan.

Käydessäni vaatteitani läpi viime viikolla, jäin katselemaan mekkojani. Periaatteeni on pitää kaikki vaatteeni aina näkyvillä. En siis pakkaa kausivaatteita varastoon, vaan kaikki vaatteeni ovat aina esillä vaatekaapissani. Tällä kertaa laskin, että kaapissani on noin 60 itsetehtyä mekkoa. Siis kuusikymmentä! Vastapainoksi on tietenkin mainittava, että omistan vain muutamat housut. Käytän mekkoja noin 90 prosenttia valveillaoloajastani. Mutta siitä huolimatta 60 mekkoa on järjetön määrä. Tämä määrä selittää miksi voin käyttää kuukauden ajan joka päivä eri mekkoa enkä silti saa käytettyä kaikkia mekkojani.

Viime vuonna annoin itselleni luvan ommella niin paljon ihania mekkoja kuin vain mieleni teki. Se olikin mahtava vuosi! Mikäli haluat nähdä kaikki viime vuoden mekkoluomukseni, kannattaa lukea Mekkojen vuosi -yhteenvetoni.

Joka tapauksessa tämä mekkojen suuri määrä muistutti minua siitä miksi päätin tämän vuoden alussa keskittyä täysin itse tehdyn vaatevaraston ompelemiseen. Tulen aina ompelemaan. Rakastan ompelemista. Mutta liika on liikaa eikä vaatekaappiini rehellisyyden nimissä mahdu enää kovin paljon uusia mekkoja. Sen sijaan haluan keskittyä nyt korvaamaan viimeisiä valmisvaatteitani paremmin kestävillä ja täysin omaan tyyliini sopivilla itse ompelemillani vaatteilla.

Täytyy kuitenkin tunnustaa, että olen ollut kevään aikana melko huono tämän aikomuksen toteuttamisessa. Viimeisen kuukauden kuluessa olen ommellut kolme uutta mekkoa… Nyt olen kuitenkin tehnyt tiukan päätöksen olla ostamatta yhtäkään uutta mekkokangasta. Ompelen toki varastoissani jo olevista kankaista ne mekot, joita varten olen kyseiset kankaat ostanut. Mutta nyt on kuitenkin aika alkaa jälleen keskittyä tavoitteeseen. Lämpimämmän kauden takit odottavat jo kovasti pääsevänsä paininjalan alle!

****************************

Twice a year, I go through my wardrobe. I take all clothes out and put them back one by one. While doing this I take a careful look if there is something that needs to be replaced.

Ever since majority of my clothes have been me made, there has been less and less items that need to be replaced. The truth just seems to be that me made clothes simply last longer than ready to wear clothes. But this is a whole other story that I will write more about at some other time.

During my closet cleaning last week, I stopped to look at all my dresses. My principle is to keep all my clothes visible at all times. In other words, I don’t pack any seasonal items away. All my clothes are always visible in my wardrobe. This time I counted that I have some 60 me made dresses in my wardrobe. I mean sixty! On the other hand, I must also mention that I only have few pair of pants. I wear dresses about 90 percent of my days. Nevertheless, 60 dresses is just insane. This explains why it is possible for my to wear a different me made dress for a month and still not be able to wear all my dresses.

Last year I gave myself a permission to sew as many lovely dresses as I wanted. And it was a great year! If you want to see all my dress creations from last year, you can read my Year of Dresses summary.

Any way, this crazy number of dresses reminded me again why I decided to concentrate this year into building a completely me made wardrobe. I will always sew. I love sewing. But too much is too much and, to be honest, my wardrobe can’t manage many more dresses. Instead, I want to put my focus on replacing my last ready to wear clothes with me made clothes that will last longer and also fit my personal style perfectly.

But I have to confess that I have not been very good at this during this spring. During the last month, I have made three new me made dresses… But now I have made a strict decision not to buy any more dress fabric. I will of course be sewing dresses of the fabrics that I already have in my stash. But now is tie time to put my focus back on the goal. There are some coat projects that are waiting to be sewn!

0 comments on “Voiko ommella liikaa mekkoja? / Is it possible to sew too many dresses?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: