Ompeluvinkit / Sewing tips

Mikä ompelutapahtuma / Which sewing event: The Spring Knitting & Stitching Show

Please find the English version below ↓

Kevään Knitting & Stitching Show järjestettiin Lontoossa viime viikon lopulla. Torstaista sunnuntaihin kestäneen tapahtuman paikkana oli Lontoon Olympia.

Knitting & Stitching Show on tunnettu käsityöharrastajien tapahtuma, joka tarjoaa mahdollisuuden inspiroitua, oppia uutta ja tehdä ostoksia. Näytteilleasettajat ja järjestetyt workshopit kattoivat kaikkea mahdollista ompelun, neulomisen, virkkaamisen, ristipistotöiden ja askartelun harrastajille. Tällä kertaa erilaiset ompeluun liittyvät näytteilleasettajat olivat vallanneet entistä enemmän alaa, mikä johtuu luultavasti ompelun jatkuvasti kasvavasta suosiosta Englannissa.

The Creative Living Theatre, jossa oli päivän mittaan useita erilaisia demoja ja kilpailuja.

Tapahtuma levittäytyi kahteen suureen messuhalliin. Tilaa oli siis paljon, mutta kokonaisuus oli silti hyvin hallittavissa. Väkeä oli luonnollisestikin paljon – lauantaina vielä paljon perjantaita enemmän – mutta ainakin itse pääsin siitä huolimatta tarkastelemaan lähempää kaikkea mitä halusin. Näytteilleasettajien tunnelma pysyi yllättävän hyvänä ja kävijät olivat hekin pääosin hyvällä mielellä.

Ihania kankaita…

Ostosmahdollisuudet olivatkin vertaansa vailla. Itse käytännössä tärisin ilosta nähdessäni kuinka paljon erilaisia materiaaleja ja kuoseja kangaskauppiaiden hyllyillä olikaan tarjolla. Tässä tapahtumassa ei joutunut trendien vietäväksi, vaan jokaiselle oli tarjolla jotakin. Kankaiden hinnat olivat vähintäänkin kohtuullisella tasolla ja laatu oli pääosin erinomaista.


Osallistuin tapahtumassa kahteen eri workshopiin. Ensimmäinen käsitteli kaavojen piirtämistä ja toinen couture-muodin käsinompelutekniikoita. Kaavaworkshop oli pienoinen pettymys, sillä opetuksen laatu ei mielestäni yltänyt lainkaan samalle tasolle kuin 1,5 vuotta sitten Sewing Bee Live -tapahtumassa saamani opetus. Mutta couture-ompelu oli sitten sitäkin parempi workshop. Tätä workshopia opetti Lorna Knight, joka on ehdottomasti paras ompeluopettaja, johon olen tähän saakka törmännyt.

Uusien ompelutekniikoiden opettelua

Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli hieno kokemus. Knitting & Stitching Show ei omassa asteikossani aivan yllä Sewing Bee Live -tapahtuman tasolle, mutta koska tuo kyseinen tapahtuma oli ainutkertainen (eikä sitä siis enää järjestetä), tarjoaa Knitting & Stitching Show kuitenkin erinomaisen vaihtoehdon ompelun ja muiden kädentaitojen intohimoiselle harrastajalle.

****************************

Spring Knitting & Stitching Show was arranged in London during last week. This event run from Thursday to Sunday at London Olympia.

Knitting & Stitching Show is a known event for sewers and knitters. It offers a great opportunity to be inspired, learn something new and shop. Different kinds of exhibitors and all the organized workshops covered everything from sewing and knitting to crochet and cross stitching. As far as I understood there were even more things for sewers this year than before. This is probably a sign of increasing amount of sewers in England.

The Creative Living Theatre offered many demos and competitions during the days

The show took place in two large exhibition halls. This means that there was a lot to explore but it still didn’t feel too big. As can be expected, there was a lot of people in the show – even more on Saturday than on Friday – but at least I was still able to see everything I wanted. I was happy to see that exhibitors seemed to be able to keep up their good spirit as did most of the visitors.

All the amazing fabrics…

As for the shopping, there was plenty to choose from. I was super exited to see how many different materials and prints there were. And I am happy to say that this show was not only about ”the one trend”. There was something for everyone. Fabrics were very reasonably prized and the quality was, at least as far as I can tell, mostly very good.

I took two workshops during the event. The first one was about pattern drafting and the other one about couture sewing techniques. The pattern workshop was somewhat disappointing since the quality of the teaching was not as good as I would have liked it to be. I took a similar workshop in the Sewing Bee Live about 18 months ago and it was a lot better. But the couture sewing workshop was excellent. Our teacher for this workshop was Lorna Knight who is by far the best sewing teacher I have met.

Learning new sewing techniques

All in all this show was a great experience. I don’t think Knitting & Stitching Show reaches the level of the Sewing Bee Live. But since the latter was literally once in a lifetime event (no longer organized) the Knitting & Stitching Show gives an excellent alternative for us passionate sewers.

0 comments on “Mikä ompelutapahtuma / Which sewing event: The Spring Knitting & Stitching Show

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: