Mikä ompelutapahtuma / Which sewing event: The Great British Sewing Bee Live

Please find the English version below ↓

FullSizeRender 60

The Great British Sewing Bee Live järjestettiin Lontoossa 21.-24. syyskuuta. Tämä oli tapahtuman ensimmäinen vuosi, joten ei ihme, että moni suhtautui tapahtumaan suurella uteliaisuudella.

Neljä päivää kestäneen ompelutapahtuman tapahtumapaikkana oli Lontoon suuri messukeskus, Excel.

Tapahtuma keskittyi pelkästään ompelun ympärille eli muut kädentaidot eivät olleet edustettuina. The GBSB Live tarjosi monipuolisuudessaan jotakin jokaiselle ompeluharrastajalle.

FullSizeRender 61Neljän päivän aikana järjestettiin toista sataa workshopia, joiden aiheet vaihtelivat vintagetekniikoista lapsen mekon ompelemiseen. Seitsemän workshop-tilaa olivat viimeistä paikkaa myöten täysiä aina kun kuljin niiden ohi. Itse osallistuin viiteen workshopiin eikä yksikään tuottanut pettymystä. Workshopit maksoivat ekstraa varsinaisen sisäänpääsylipun päälle, mutta hinta oli hyvin kohtuullinen suhteessa opetuksen laatuun.

Workshopien lisäksi oppia tarjosi demoteatteri, josta saattoi hakea oppia esimerkiksi vetoketjujen ompelemiseen tai erilaisten taskujen viimeistelyyn. Demoteatterin ohjelma oli mukavan vaihtelevaa, joten sen katsomossa saattoi hyvin istua useammankin demon ajan, mikäli jalat alkoivat väsyä.

FullSizeRender 63

FullSizeRender 58Demoteatterin vieressä oli Vogue Patternsin upea catwalk, jossa järjestettiin muutama kerta päivässä muotinäytös. Lavalla näkyi niin suurten kuin yksityistenkin kaavanvalmistajien luomuksia. Kaavat heräsivät eloon upealla tavalla enkä varmasti ollut ainoa, joka täytti kaavavarastoaan ainakin yhdellä muotinäytöksestä bongatulla kaavalla.

Demoteatteri ja muotinäytös olivat vapaasti kaikkien tapahtumakävijöiden ulottuvilla. Sen sijaan tapahtuman Superteatteri vaati erityisen lipun ostamista – kuten workshopitkin. Superteatterissa järjestettiin ohjelmaa kahdesti päivässä. Siellä pääsi seuraamaan Sewing Bee -henkistä livehaastetta, jossa kolme paria muokkasivat 45 minuutissa olemassa olevasta vaatteesta jotakin aivan uutta. Sillä aikaa kun haaste oli käynnissä lavan toisessa päässä, toisessa päässä haastateltiin the Great British Sewing Bee -televisio-ohjelman tuomareita ja järjestettiin minidemoja. Superteatterissa vietetty tunti oli ehdottomasti hyvin käytettyä aikaa.

FullSizeRender 62

FullSizeRender 59Kaiken tämän mahtavan järjestetyn ohjelman lisäksi tapahtumassa oli tietysti myös suuri ostosalue. Edustettuina oli niin suuria englantilaisia kangaskauppoja kuin pieniä yksityisiä kaavayrityksiä. Valikoima oli valtava.

Tapahtuman parasta antia oli kuitenkin tunnelma. Ompeluharrastajien yhteisö on uskomattoman kannustava ja ystävällinen. Itselleni tapahtuman kohokohtia olikin tavata elävässä elämässä online-ompeluystäviä.

Tapahtumana the Great British Sewing Bee Live saa täydet 5/5 tähteä!

****************************

FullSizeRender 60The Great British Sewing Bee Live was held in London on 21st – 24th September.

The event was organized for the first time so no wonder that many home seamstresses were very curious about it.

For four days the GBSB Live was present in Excel London.

This event was all about sewing, meaning that other crafts were not really present. But the event surely had something for every sewing enthusiast.

FullSizeRender 61During these four days, I believe there were over hundred workshops. One could learn everything from vintage sewing techniques to sewing a child’s dress. The seven workshop rooms seemed to be full all the time. I was lucky to participate into five workshops – all of which were great. Workshops costed extra (in addition to the actual entry ticket) but were well worth it.

In addition to workshops, one could also learn by visiting the Demo theatre. There were demos for example about zippers and different types of pockets. Demo theatre had a nice variety in its program, meaning one could sit there quite a while if one’s feet were tired.

FullSizeRender 63

FullSizeRender 58Next to the Demo theatre there was an amazing catwalk hosted by Vogue Patterns. They organized amazing fashion shows couple of times per day. Some bigger pattern brands’ as well as independent pattern designers’ creations were part of the show. This was a great opportunity to see some patterns come alive. I am sure I am not the only one who made some pattern shopping based on this show.

Demo theatre and fashion show were free for all event quests. But like workshops, also the Super theatre required a special ticket. Super theatre had two shows per day. There one could follow Sewing Bee inspired live challenge where three teams altered a garment into something totally different in 45 minutes. At the same time one could hear the Great British Sewing Bee judges’ interview and also see some mini demos. An hour well spent.

FullSizeRender 62

FullSizeRender 59And of course – there was also a big shopping area. One could spot some big fabric shops as well as small pattern companies. Something for everyone.

Still, I would say the best thing in the event was the atmosphere. Sewing community is full of encouragement and friendliness. For me, the best thing was to see some of my lovely online sewing friends in the real life.

As a sewing event the Great British Sewing Bee gets 5/5 stars!

 

3 kommenttia artikkeliin ”Mikä ompelutapahtuma / Which sewing event: The Great British Sewing Bee Live

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s