Ompeluprojektini / My sewing projects

Maaliskuussa ommeltua 2018 / March makes 2018

Please find the English version below ↓

 

Maaliskuu oli todella onnellinen ompelukuukausi. Sain ommeltua paljon juttuja, jotka olivat odottaneet inspiraatiota jo jonkin aikaa.

IMG_0691Käynnistin maaliskuun tarttumalla puuvillakankaaseen, joka on ollut kangasvarastossani kauemmin kuin kehtaan myöntää. Vihdoin inspiroiduin ottamaan kankaan esille ja ompelemaan siitä Sew Over It:n Lizzie-hameen kaavalla klassisen hameen kevään ja kesän aurinkoisia päiviä ajatellen. Tämä on yksi hamekaavojen suosikeistani. Kangasta jäi yli sen verran, että sain ommeltua siitä vielä True Biasin Ogden cami -kaavalla topin. Toppi ja hame ovat yhdessä hauska kokonaisuus, joka näyttää neuletakin alla aivan mekolta. Toisaalta niitä voi hyvin käyttää myös erikseen. Plussaa siis monikäyttöisyydestä.

IMG_0671Maaliskuun toinen ompeluprojekti oli Elsa-mekko pienelle veljentytölleni. Löysin tämän kauniin trikookankaan jo syksyllä, mutta vasta nyt sain ommeltua siitä yksinkertaisen pitkähihaisen mekon. Mekko perustuu Jujunan lasten paitakaavaan. Pidensin vain peplumpaidan peplumia hamemittaan. Kaikessa yksinkertaisuudessaan mekko oli nopea ommeltava. Eniten aikaa kului Elsojen asetteluun siten, että niitä näkyisi mahdollisimman paljon. Täytyy sanoa, että mekon saajan onni tästä mekosta on ollut niin suuri, että jokainen Elsojen asetteluun käytetty hetki oli täysin sen arvoinen. Lasten vaatteet ovat hauskoja siinä kuinka nopeasti ne valmistuvat aikuisten vaatteisiin verrattuna.

IMG_0725 2Olen haaveillut uuden kevättakin ompelemisesta jo pitkän aikaa. Lomaviikollani sain sitten vihdoin tartuttua toimeen. Kävin Sew Over It:n Chloe coat -verkkokurssin, jonka tuloksena syntyi tämä kaunis vaalea kevättakki. Takin ompeleminen on aina jollakin asteella jännittävä projekti. Ainakin itselleni, sillä olen ommellut huomattavasti vähemmän takkeja kuin esimerkiksi mekkoja. Tähän uuteen kevättakkiini olen kuitenkin todella tyytyväinen. Ompeleminen oli mukavaa, kun varasin siihen tarpeeksi kiireetöntä aikaa. Takin yksinkertainen malli antoi mahdollisuuden keskittyä yksityiskohtiin ja moitteettomaan ompelujälkeen – asioihin, jotka ovat minulle aina tärkeitä. Mikäli tämä takkiprojekti kiinnostaa enemmänkin, kannattaa lukea aikaisemmin julkaisemani arvostelu.

IMG_0723Maaliskuu oli selkeästi kuukausi, jolloin tartuin toimeen monen varastoissani odottaneen ihanan kankaan suhteen. Ompelin kuukauden aikana nimittäin myös ihanan Sew Over It:n Eve-mekon melkeinpä vuoden ajan varastoimastani Libertyn hurmaavan kauniista ruusukankaasta. Tämä ohut puuvilla sopi mainiosti kyseiseen kaavaan. Kesäisen kangasvalinnan vuoksi mekko ei ole vielä päässyt käyttöön, mutta toivottavasti säät lämpenevät pian. Eve on muuten todella ihana kaava, ja voin lämpimästi suositella sitä kaikille kietaisumekkojen ystäville. Joustamattomasta kankaasta ommelluissa kietaisumekoissa on mielestäni täydellistä rentoa tyylikkyyttä.

IMG_0735Olen ihminen, joka palelee aina. Siis aina! Niinpä halusin ommella itselleni tyylikkään, mutta samalla mukavan ja lämpimän mekon. Kriteerinä oli, että mekkoa voisi käyttää niin kotona kuin vaikkapa kaupungilla käydessä. Noshin kevään valikoimiin tuli ihanaa tummansini-valkoraitaista joustocollegea. Sininen on tosin niin kovin tummansininen, että se näyttää aivan mustalta… Raidoissa on vain jotain vastustamatonta. Niiden ompelu on aivan kamalaa kaikkine kohdistuksineen. Lopputulos sen sijaan on lähes poikkeuksetta kaunis. Kaavana tässä mekossa käytin Nina Leen Southbank-mekon kaavaa. Tämä oli todella nopea ompeluprojekti, mutta sellaisenaan aivan täydellinen hieman monimutkaisempien ompelusten välissä.

IMG_0789Koska kuukausi näytti jo valmiiksi olevan kovin Sew Over It -painotteinen (myönnän, että tykkään valtaosasta heidän kaavojaan todella paljon), kruunasin sen ompelemalla itselleni uuden jakkupuvun. Rehellisesti sanottuna en pidä mustista jakkupuvuista lainkaan. Aina silloin tällöin minun on kuitenkin sellaista käytettävä. Niinpä päätin ommella uuden jakkupuvun omaa tyyliäni kunnioittaen. Käytin tähän ohutta pukuvillaa, joka sopikin jakkupukuun erinomaisesti. Jakun kaavana on Sew Over It:n Coco-jakku. Hameen puolestaan ompelin Sew Over It:n tulppaanihameen kaavalla. Yksinkertainen – jopa tylsä – mutta kovin käytännöllinen jakkupuku on nyt valmiina seuraaviakin jakkupukutilaisuuksia varten.

Maaliskuu oli siis varsin onnistunut ompelukuukausi. Nyt jälkikäteen voin vain ihmetellä miten ompelin näin paljon ihania vaatteita. Mutta kun inspiraatio iskee niin minkäs sille mahtaa?

****************************

March was a very happy sewing month for me. I made lots of nice things that had been waiting for some inspiration for quite a while.

IMG_0691I began my March by deciding to finally make something out of this beautiful cotton fabric that had been in my stash for a very long time. At last I was inspired to sew a Sew Over It Lizzie skirt with it. And so I made this classic pleated skirt for spring and summer. Lizzie skirt is one of my all time favorite skirt patterns. I had enough fabric left to be able to make also a True Bias’ Ogden cami out of it. Together this skirt and top make a fun combination. When worn with a cardigan it looks like a dress. On the other hand, they are also perfect to combine with other garments. Nothing beats versatility when it comes to clothes.

IMG_0671My second March make was this pretty blue Elsa dress for my little niece. I think it is quite difficult to find pretty Frozen fabrics. However, I was able to find this one already last autumn. It just took me some time to sew it into a dress. This one is based on a basic jersey top pattern by Jujuna. I just lengthened the peplum part to become skirt length. As a simple dress this one was a fairly quick make. I think I spent more time trying to place all the Elsas as well as possible than on actual sewing. I have to say that the little girl who got this dress has been so sincerely happy to have it that it has been worth every minute spent with all the Elsas. I also think it is fun how quick children’s clothes are to make compared to grown up clothes.

IMG_0725 2I have been dreaming of making a new spring coat for quite some time not. I had a week’s winter holiday in March which was the perfect time to finally make this dream come true. I decided to try Sew Over It Chloe coat online course. And as a result I made this beautiful spring coat. For me, sewing a coat is always a little bit exiting. I have not made too many coats – at least compared to the amount of dresses I have sewn. However, I am more than happy with how this coat turned out to be. I enjoyed sewing it very much. Mainly because I reserved enough quiet time to make it. And since this is a basic coat with simple design, I was able to concentrate on details and making every stitch perfect – things that are always important for me when sewing. If you are interested to read more about this coat project, please visit the review I wrote a little while back.

IMG_0723I think March was clearly a month when I decided to use up many beautiful fabrics I had been storing in my stash for a long time. One of these sewing projects was this lovely Sew Over It Eve dress. I used this lovely Liberty cotton with small pink roses. I have had this fabric in my stash for almost a year. This kind of cotton lawn is perfect for an Eve dress. But also made the dress very much a summer dress. Therefore I have not been able to wear it just yet. Hopefully we get warmer weather soon enough. By the way, Eve is a lovely pattern that I can warmly recommend to anyone who likes wrap dresses. Wrap dresses sewn with non stretch fabrics have this perfect relaxed classic style.

IMG_0735I am someone who is always cold. Really, always! So I wanted to make myself a dress that would be both comfortable and warm. And one that would at the same time be stylish enough to be worn both at home and on lunches and cinema days during weekends. I spotted this lovely jersey from Nosh’s spring collection. It has navy and white stripes. However, this navy is so dark that it looks more like black… I love stripes. Sewing them is absolute nightmare with all that matching. But they always make the prettiest garments. This dress was made with Nina Lee’s Southbank sweater dress pattern. It was a very quick sewing project but as such the perfect one in between of my more complex projects.

IMG_0789Because my month looked at this stage already very much like a true Sew Over It fan club month (yes, I like most of their patterns a lot), I made it complete with this new suit. I don’t like black suits at all. I mean, they just aren’t my style. At times, however, I face situations where I need one. So I decided to make one that would be my style. I made this with light weight wool suiting that was the perfect fabric for this project. The jacket is made with Sew Over It Coco jacket pattern. And the skirt is Sew Over It Tulip skirt. Snow my simple – maybe even boring – but very practical suit is waiting for more occasions where it is needed.

So, as you can see my March was a very successful sewing month. Looking back I can only wonder how I was able to sew so many lovely things. But when inspiration strikes, what can you do?

2 comments on “Maaliskuussa ommeltua 2018 / March makes 2018

  1. Aivan ihania vaatteita! Täällä kateellinen kuolaa. 😉

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: