Ompeluvinkit / Sewing tips

Kokemuksia ompelukalenterista / Sewing calendar thoughts

Please find the English version below ↓

Reilut puoli vuotta sitten kirjoitin kokeilevani tänä vuonna ompelukalenterin käyttämistä ompelusuunnitelmieni organisoimiseksi. Kuten silloin kerroin, olen ehdottomasti suunnitelmia ja järjestystä rakastava ompelija. Toivoin ompelukalenterin auttavan myös tämän verkkosivustoni ylläpitämisessä.

Nyt kun puoli vuotta on kulunut, ajattelin jakaa kokemuksiani ompelukalenterin käyttämisestä.

Ihan ensiksi on mainittava, että käyttämäni ompelukalenterin visuaalisuus on tuonut minulle paljon iloa. Kaunista kuvitusta on juuri sopivasti piristämään yleisilmettä viemättä kuitenkaan liikaa tilaa itse muistiinpanoilta.

Pääosin olen käyttänyt ompelukalenteria kunkin kuukauden suunnittelemiseen. Olen kirjoittanut ylös aiheita, joista haluan kirjoittaa artikkeleita tänne nettisivuilleni. Olen listannut myös ompeluprojektejani sekä erilaisia ideoita tulevaisuuden varalle. Nämä kuukausikohtaiset sivut ovatkin olleet hyödyllisiä ja kivoja täyttää.

Olen käyttänyt ompelukalenteriani myös joidekin yksittäisten ompeluprojektien suunnittelemiseen. Olen kuitenkin huomannut, että yksittäisten projektien tarkka kirjaaminen ei ole minun juttuni. Suunnittelusivut ovat päässeet käyttöön vain silloin kun olen ommellut jotain hieman monimutkaisempaa, joka on vaatinut paljon pohtimista.

Viikko- ja päiväkohtaisia sivuja en ole oikeastaan käyttänyt lainkaan. Minulla on ompelukalenterin rinnalla tavallinen viikkokohtainen kalenteri, joten olen käyttänyt sitä. Voisi toki olla kätevää yhdistää nämä kaksi kalenteria yhdeksi, mutta ainakaan tänä vuonna en ole sitä tehnyt.

Kalenterin yleiset suunnittelusivut, joille voi listata kaavoja ja kankaita sekä erilaisia ompeluhaasteisiin ja vaatevarastoon liittyviä muistiinpanoja ovat olleet käytössä satunnaisesti. Johtunee hyvästä muististani, että kirjoitan aika harvoin muistiin löytämiäni kivoja kaavoja tai kankaita.

Kokonaisuutena sanoisin siis, että tykkään ehdottomasti ompelukalenterin käyttämisestä kuukausittaiseen suunnitteluun. Saan sen avulla helposti suunniteltua kahdelle aukeamalle kaikki ompeluun liittyvät asiat. Muiden sivujen osalta ompelukalenteri on kuitenkin jäänyt harmittavan vähälle käytölle.

Aloitin juuri viime viikolla syksyn ompelusten suunnittelun. Mikäli olette kiinnostuneita kuulemaan tarkemmin kuinka suunnittelen ja organisoin kaikki ompeluprojektini, jättäkää kommentti tähän alle. Kirjoitan aiheesta mielelläni tarkemmin.

Käyttämäni ompelukalenteri on With my hands dream -blogin Katjan tekemä. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan Katjan blogiin ja tähän kalenteriin tarkemmin, jos ompelukalenterin kokeileminen kiinnostaa!

****************************

Six months ago I wrote about my intention to try out using a sewing calendar this year. The purpose was to organize my sewing plans. As I told back then, I am someone who absolutely adores plans and organization – also as a sewer. I hoped that a sewing calendar would also proof to be beneficial when managing this website of mine.

Not that six months has passed, I thought I would share my experience and thoughts about using a sewing calendar.

The first thing I have to say is that the sewing calendar I have been using has such beautiful illustrations. This has definitely brought a lot of joy into my life. There are just the right amount of illustrations to keep the overall look pretty but still clear with lots of space to write.

I have mostly used this sewing calendar to make overall plans concerning the coming months. I have written down topics I want to write articles here on my website. I have also made lists of monthly sewing projects and wrote many future ideas and plans. These monthly pages have proven to be very useful and fun to use.

I have also used my sewing calendar to plan some individual sewing projects. However, I have noticed that I am not someone who wants to make detailed notes about all my sewing projects. It just isn’t my thing. Therefore I have only used these project planning pages when I have been sewing something more complicated that has required more thinking than usual.

Weekly and daily pages I haven’t used at all. In addition this sewing calendar, I also have my regular weekly planner. It might be convenient to integrate these two into one big planner, but let’s see if that is something I will do next year.

This calendar has also included some overall planning pages where one can list fabrics and patterns and make notes concerning different sewing challenges and one’s own wardrobe. These pages I have been using every now and then. It might be due to my quite good memory that I don’t usually have to write down great patterns or fabrics that I have spotted.

To summarize my experiences, I can honestly say that I like the monthly planning pages of this calendar a lot. When I use it for monthly planning, it gives me a good overall look at the sewing month ahead. But sadly I haven’t found myself using other calendar pages as much.

Just last week I started to plan my autumn sewing. If you are interested to hear more about my way of planning and organizing my sewing projects, you can leave a comment below. I am happy to write more about this topic.

The sewing calendar I have been using is made by Katja from With my hands dream blog. I highly recommend you to visit Katja’s blog and learn more about this sewing calendar if you are interested in giving a sewing calendar a try!

0 comments on “Kokemuksia ompelukalenterista / Sewing calendar thoughts

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: