Please find the English version below ↓

Vuoden ensimmäisenä mekkona valmistui sinisävyinen kukkamekko Vogue 9167 -kaavalla. Tämä kaava on ollut kokoelmissani jo pitkään. Sen vuoksi sisällytinkin sen tämän vuoden MakeNine-haasteeseeni.

Aina, kun ompelen pitkästä aikaa jollakin isojen kaavatalojen kaavoista, muistan jälleen kuinka paljon ne eroavat suurimmasta osasta yksityisiä kaavanvalmistajia. Eroja on niin hyvässä kuin pahassakin.

Voguen kaavoissa on yleensä aika paljon väljyyttä. Mikäli valitsee oman kokonsa puhtaasti kaavan kokotaulukon mukaisesti, vaatteista tulee ainakin omaan makuuni yleensä liian väljiä. Kaavoissa lukee toki valmiin vaattenkin mitat. Nekään eivät kuitenkaan anna mielestäni oikeaa kuvaa vaatteen istuvuudesta. Sanoisinkin, että tässä kokemus todellakin tulee avuksi. Itselläni alkaa olla aika kattava kokemus eri kaavamerkeistä. Tiesinkin välittömästi, että minun tulee valita Voguen kaavoissa vähintään yhtä kokoa pienempi kuin mihin mittataulukko minut ohjaisi.

Tässä kaavassa tarjotaan myös eri kuppikokoja istuvuuden parantamiseksi. Tämä on itse asiassa erinomainen lisä, joka on alkanut ilmestyä yhä useampiin kaavoihin. Tässäkään ei kuitenkaan kannata luottaa sokeasti kaavan ohjeistamiin mittoihin. Kannattaa aina mitata kaavan osat ja lukea erilaisia arvosteluja, mikäli kaava on uusi eikä ole varma omasta koostaan.

Valitsin mekkooni kankaaksi hieman joustavan puuvillakankaan. Tämä kangas sopi malliin todella hyvin. Vuoritin mekon yläosan valkoisella viskoosilla, mikä tekee mekosta todella mukavan käyttää.

Mekon helma laskostetaan useille syville laskoksille, jotka ommellaan pieneltä matkalta litteiksi. Tässä kohdassa kaavan ohjeet olivat mielestäni hieman puutteelliset. Väittäisin, että niistä puuttui yksi vaihe kokonaan. Suurten kaavanvalmistajien ohjeet ovat usein paljon yleisemmällä tasolla kuin pienten. Tämä sopii mainiosti kokeneemmille ompelijoille – varsinkin perusvaatteita ommellessa. Suosittelen kuitenkin olemaan tarkkana ja käyttämään hiemaan omaakin logiikkaa, jotta vaatteeseen ei jää omituisia kohtia.

Muilta osin mekko oli mukava ja melko nopea ompeluprojekti. Mekossa on suuret sivusaumataskut. Se suljetaan takaa piilovetoketjulla. Hihat voi tehdä pitkinä, lyhyinä tai jättää kokonaan pois. Itse päädyin lyhyisiin hihoihin ajatellen jo ennakolta mekon käyttämistä kesäisinäkin päivinä.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen tähän ompelukseen. Kyseessä on aika tavanomainen mekko, mutta siinä oli kuitenkin joitakin kivoja yksityiskohtia, jotka pitivät ompeluprojektin mielenkiintoisena.

Ja mikä olisi parempi alku vuodelle kuin uusi monikäyttöinen mekko?

****************************

My first dress project this year was a floral dress using Vogue 9167 pattern. This pattern has been in my pattern stash for quite some time now. This is why I decided to include it into my MakeNine challenge this year.

Every time I sew with one of the big pattern companies’ patterns after a while, I remember how much they differ from indie patterns. There are both pros and cons.

Vogue patterns have usually quite a loose fit. If one chooses the correct size blindly based on the pattern’s sizing table, one might end up with a garment that is very loose fitting. At least this has happened to me more than once. Of course these patterns usually also include the measurements for the finished garment. However, I would say that even these measurements don’t always give exactly the right picture of the true fit. This is why some experience in sewing comes very valuable with these patterns. I have gathered a nice amount of experience of different pattern brands. Thus I knew at once that I need to go down at least one size in this dress.

This pattern has also different cup sizes to help the fitting process. This is actually a very good addition that we see in more and more patterns. But here too one should not trust the pattern’s sizing too much. It is always a good idea to measure and check different pattern reviews.

I chose to sew my dress from this lovely cotton with a little bit of stretch. This kind of fabric is perfect for this dress. I used white rayon to line the bodice of the dress, which makes this dress very comfortable to wear.

There are many wide pleats in the skirt part of the dress. This is where I found instructions lacking something. I would even say that there was a step missing there. Instructions in these big company patterns are usually rather short and there aren’t too many details. This suites well for those more experienced sewists – especially when sewing basic garments. But I would recommend extra attention and also to use some basic logic when sewing with these instructions. You don’t want your finished garment having some strange details.

Otherwise this dress was a nice and quick sewing project. It has wonderful large in seam pockets and an invisible zipper. There are options for short and long sleeves – or even to make a sleeveless dress. I chose to make my dress with short sleeves. Already thinking about summer…

All in all I am very pleased with this dress. It is a simple dress but there were some nice details, which kept the sewing process interesting.

And what would be a better start for a sewing year than a beautiful new dress?

1 comment on “Vogue 9167 -mekko / dress

  1. Tosi kaunis mekko. Olisi mukava nähdä se käytössä. Mistä ostat yleensä kankaat? Tilaatko netistä?

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: