Kaava / Pattern: Deer and Doe, Belladone

Kangas / Fabric: puuvilla / cotton

Please find the English version below ↓

Mekkojen vuoden viimeinen mekko-ompelukseni oli Deer and Doen Belladone-mekko. Olen ollut kiinnostunut tästä kaavasta jo jonkin aikaa. Yksinkertaisia perusmekkoja ei koskaan voi olla liikaa.

Kankaaksi tähän talviseen puuvillamekkoon valitsin Atelier Brunetten unelmaisen laadukkaan puuvillakankaan. Tummansiniseen puuvillaan on kirjottu kauniita kultaisia pilkkuja.

Kaavassa on kaksi vaihtoehtoista versiota, joista valitsin tähän mekkoon yksinkertaisemman. Mekossa on kivat taskut, mutta muuten sen on hyvin yksinkertainen. Pääntie ja kädentiet huolitellaan vinokaitaleella. Helma huolitellaan kääntämisen sijaan alavaralla, mikä on itse asiassa oikein hauska yksityiskohta.

Pidensin helmaa noin 15 cm. Muilta osin seurasin kaavaa ilman muutoksia.

Ompeluprojektina tämä mekko oli mukavan nopea ja palkitseva. Vinokaitaleella huolittelu ei ole koskaan ollut vahvuuksiani. Päätin kuitenkin kohdata kammoni tämän mekon kohdalla, ja lopputulos on varsin onnistunut. Aina silloin tällöin on hyvä kohdata pieniä ompelupelkoja.

Mekossa on takakeskisaumassa piilovetoketju. Se ei kuitenkaan yllä niskaan saakka, vaan takakeskisauma on ommeltu kiinni noin viidentoista cm:n pituudelta niskasta lähtien. Tämä luo mekon pääntiehen kauniin linjan myös takaa katsottuna, kun vetoketju ei ole rikkomassa yhtenäisyyttä.

Tykkään tästä mekosta todella paljon, ja uskonkin käyttäväni tätä kaavaa vielä uudemmankin kerran.

****************************

The last dress of my Year of Dresses is this Deer and Doe Belladone dress. I have been interested to try out this pattern for a longer time now. I really like this kind of simple basic dress so there can never be too many good patterns to sew.

My fabric choice for this winter cotton dress was a dreamy Atelier Brunette cotton. It is of such a good quality. It is a very dark blue one with pretty embroidered gold spots.

The pattern includes two different versions. I chose to make the simpler one. My dress has nice pockets but other than that it is a very simple design. Neckline and armholes are finished with bias binding. And the hem is finished with a facing, which is actually a very nice detail.

I lengthened the hem of some 15 cm. Other than that I made no alterations to the pattern.

As a sewing project this dress was a rather quick and very rewarding one. I have never been extremely good at using bias binding for finishing. However, I chose to face this sewing fear and I am happy to say that it was a success. It is good to face your small sewing fears every now and then.

The dress closes with an invisible zip at the centre back seam. However, this zipper does not go all the way to the neckline. The centre back seam is sewn for about 15 cm down from the neck. I think this detail gives the neckline a nice smooth look also from the back since there is no zipper to break the line.

I like this dress a lot. Therefore I believe that I will be using this pattern again.

0 comments on “Year of Dresses: Belladone

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: