Ompeluvinkit / Sewing tips

Vinkkejä ompelumaratoniin / Tips for a sewing marathon

Please find the English version below ↓

 

Oletko koskaan ommellut koko päivää tai viikonloppua putkeen? Jos olet, tiedät, että se saattaa koitua sekä hermojen että selän kohtaloksi. Ajattelinkin tänään jakaa omat parhaat vinkkini ompelumaratonin varalle.

Kankaiden ja muiden tarvikkeiden valmistelusta on hyvä huolehtia jo ennen ompelupäivän saapumista. Tarkista, ettei mitään projektiin tarvitsevaa tarvitse lähteä ostamaan kesken päivän.

Valaistus on silmien kestämisen kannalta ensisijaisen tärkeää. Olemme luultavasti kaikki joskus ommelleet huonossa valossa, joten tiedämme kuinka kipeiksi silmät siitä tulevat. Pidä huoli, että ompelukoneen valot ovat kunnossa ja että ompelutilassasi on muutenkin tarpeeksi valoa.

Ompeluviihde on täysin yksilöllinen asia. Joku tykkään kuunnella musiikkia ja toinen katsoa elokuvia. Joillekin ompelupäivä on täydellinen kun siihen ei sisälly muita ääniä kuin ompelukoneen surina. Itse tykkään kuunnella äänikirjoja ja hyvää musiikkia. Ne auttavat saamaan ajatukset pois muista asioista ja keskittymään ompelemiseen.

Tauot eivät kutsu lainkaan silloin kun ompeluflow on päällä. Sitä haluaisi vain ommella ja ommella kunnes onkin jo ilta. Mikäli tiedät, että kuulut näihin tauottomiin ihmisiin, kannattaa ompeluprojektin eteneminen miettiä jo etukäteen ja päättää missä välissä lounas- ja teetauko on parasta pitää.

Ruoka ja muut eväät ovat välttämätön tekijä jaksamisen kannalta. Varaa päivän varalle hyvää syötävää ja juotavaa pitämään mielen ja pään virkeänä.

Ompelun ilo on se ainoa syy miksi ompelumaratoneja kannattaa pitää. Niin kauan kun ompelu on harrastus, on hyvä muistaa, ettei sitä ole mikään pakko tehdä. Jos siis kesken päivän tuntuu ettei ompeluprojekti enää innosta niin sammuta ompelukone ja ala tehdä jotakin muuta. Ompelun ilosta ei kannata tinkiä missään tilanteessa.

****************************

Have you ever spent a whole day or weekend just sewing? If you have, you know how it can make your nerves or back hurt a lot. So today I want to share my top tips for a sewing marathon.

Preparing fabric and other sewing tools is something to be taken care of well before your sewing day. Make sure you don’t need to stop sewing and run to a fabric store in the middle of the day.

Lighting is the number one thing for your eyes. I believe we all have sometimes sewn with too little light. Therefore we all know how much it makes the eyes hurt. So make sure your sewing machine light is working and that you have enough light in the room you are sewing in.

Sewing entertainment is up to your personal preference. Some people like to listen to music and others love to watch favourite movies while sewing. For some, the perfect sewing day includes no other sounds than the ones coming from the sewing machine. I like to listen to audio books and good music. They help me to forget other things and concentrate on the sewing project on hand.

Breaks are something you probably don’t want to have at all when you have reached that sewing flow. You just want to keep on sewing until the night falls. If you know yourself to be one of these ”no break until I fall asleep” persons, think your sewing project through already in the morning. After which steps would it be good to take a lunch or tea break?

Food and snacks are essential for a great sewing day. Make sure you have good food and something refreshing to drink to keep your mind and body going.

Joy of sewing is the only reason to have sewing marathons. As long as sewing is just your hobby, it is good to remember that you don’t have to do it. If in the middle of your sewing day you find yourself lacking motivation, just turn off the sewing machine and start doing something else. All sewing should be happy sewing!

0 comments on “Vinkkejä ompelumaratoniin / Tips for a sewing marathon

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: