Pohdintoja koristeompeleista

Edellisessä, pitkään ja luotettavasti palvelleessa, ompelukoneessani ei koristeompeleita juuri ollut. Kone ompeli kauniisti suoran, siksakin ja joukon muita perusompeleita, mutta hunajakenno-ommelta koristeellisempaa siitä ei löytynyt. Nyt ompelupöydälläni on ollut puoli vuotta kone, jossa koristeellisia ompeleita on enemmän kuin riittävästi.

Tuleeko koristeellisia ompeleita oikeasti käytettyä?

Lähtökohtaisesti sanoisin, että ei tule. Ompelen edelleen pääsääntöisesti perusompeleilla. Koska ompelen lähes aina helmapäärmeet käsin, en ole käyttänyt koristeellisia ompeleita tikkkauksiin juuri lainkaan. Teen tilkkutöitä vain harvoin enkä aina näe koristeompeleiden sopivan hyvin ompelemiini vaatteisiin. Erään kreppikankaasta ompelemani mekon kohdalla pääni kuitenkin kääntyi.

Kangas on hyvin tiivistä, joten käsinompelu tuottaa lähes aina kipeät sormenpäät. Yksivärinen kangas kestää koristeelliset tikkaukset mielestäni kirjavaa kangasta paremmin, joten päätin käydä koristeompeleiden valikoiman läpi ja katsoa löytäisinkö sopivan. Päädyin kokeilemaan aaltoilevaa, pyöreäkuvioista ommelta. Lopputuloksena oli todella kauniit tikkaukset! Itse asiassa yllätyin todella siitä kuinka kauniisti tikkaus viimeisteli mekon ja toi siihen aivan erilaisen – todella kauniin – ilmeen.

Olenko nyt sitten vakuuttunut, että koristeompeleet ovat välttämätön lisä jokaisen ompeluharrastajan ompelukoneeseen? En. Koristeompeleet ovat ihana lisä ja niillä voi luoda kauniin viimeistelyn ompeluprojektiin. Perusompeleilla pärjää kuitenkin pitkälle. Kokeiluni seurauksena olen paljon ennakkoluulottomammin kokeillut koristeellisia ompeleita ja pohtinut kuinka hyödyntäisin niitä ompeluprojekteissani. Ne ovat kauniita ja näyttäviäkin.

Edelleen olen kuitenkin sitä mieltä, että aloittelevan ompelijan kannattaa mieluummin investoida hyvään peruskoneeseen kuin lähteä haalimaan koristeompeleiden valikoimaa koneen laadun kustannuksella.

2 kommenttia artikkeliin ”Pohdintoja koristeompeleista

  1. Johanna Kangaskorjaamolta sanoo:

    Kerran tapasin ompelukonemyyjän, joka vastasi samoin: kuka niitä koristeompeleita käyttää. Hänellä ei ollut liioin myydä minulle ompelukonetta koristeompeleilla, vain peruskoneita. Tällä hetkellä minun ompelukoneessani on 156 koristeommelta ja olen käytänyt lähes kaikkia. Tein viikonloppukassin farkuista, paidan pääntien käänteisellä muotokaitaleella, kynäpenaaleita, tilkkupussukoita, hatun lierin ympäri, patalappuja… ei suurta eikä pientä ompelua ilman koristeommelta, taskujen koristelua, nukenvaatteiden koristelua, paikkausta koristeompeleilla. Ystävällisesti toivotankin tervetulleeksi vierailulle Kangaskorjaamolle saamaan inspiraatiota koristeompeleiden käyttöön. Tässä on suora linkki blogini konekirjonta-tunnisteeseen https://kangaskorjaamolla.blogspot.fi/search/label/konekirjonta

    Tykkää

    • Ompele Oma Onnesi sanoo:

      Hei Johanna, ja kiitos kommentistasi. Tarkoitukseni ei suinkaan ollut puhua koristeompeleita vastaan, vaan ainoastaan jakaa omat pohdintani. Liian usein kuitenkin näkee, että koneissa joutuu maksamaan ompeleiden määrästä eikä koneen laadusta. Suosittelen sen vuoksi aina mieluummin ostamaan koneistoltaan paremman koneen vähillä ompeleilla kuin huonomman koneen suuremmalla ommelmäärällä. Mutta jos on mahdollisuus hankkia hyvä kone monilla koristeompeleilla niin aina parempi! Hyvän ompelukoneliikkeen valikoimiin pitäisi toki kuulua koneet kaikkiin tarpeisiin 🙂 Kiitos inspiraatiolinkistä! Upeita projekteja, joista saan varmasti innostusta jatkaa omalla koristeommeltiellänikin 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s