”Five patterns to take you from day to night.”
Kun Sew Over It julkaisi ensimmäisen e-kirjansa vajaa vuosi sitten, tarkoituksena oli tarjota kaupunkilomille sopiva kaavakokoelma – kapselivaatekaappi kaupunkilomille. Ajaus on toimiva ja niin on kirjan toteutuskin.

Ensiajattelemalta e-kirja voi kuulostaa hieman erikoiselta. Ompelukirjoissa kun puoli iloa on yleensä kauniiden kuvien selailu. Kokemus ei koskaan ole tabletin tai tietokoneen kautta aivan sama kuin paperisen kirjan. Mutta toteutus on kuitenkin toimiva.
My Capsule Wardrobe – City Break kuuluu kategoriaan kaavakirjat. Se sisältää viisi kaavaa, joissa melkein kaikissa on kaksi eri versiota. Vaatteet on suunniteltu siten, että ne muodostavat toimivan kokonaisuuden muutaman päivän minilomalle. Kirjasta löytyy ojeet trioomekkoon/-paitaan, farkkuihin, takkiin, hameeseen ja paitamekkoon/-puseroon. Oikeilla kangasvalinnoilla vaatteet täydentävät varmasti hyvin toisiaan.
Ohjeet ovat selkeät. Valokuvia on paljon, ja kuvallisia ja kirjallisia ohjeita on vielä täydennetty videoilla, jotka löytyvät Sew Over It:n Youtube-kanavalta. Ohjeiden avulla niin farkkujen kuin paitapuseronkin ompeleminen on helpompaa.
Tasoltaan kirja sopii edistyneelle ompelijalle. Trikoomekon kaava on helppo ja myös aloittelijoille sopiva. Muissa projekteissa onkin sitten hieman enemmän haastetta.
Kirja ja sen sisältämät ompeluprojektit on esitelty hyvin Sew Over It:n sivuilla.
Suosittelen kirjaa niille, jotka kaipaavat vaatekaappiinsa hyviä perusvaatteita. Ja totta kai myös niille, jotka haluavat luoda hyvän vaatekokoelman minimatkoja varten.
Kuukauden ompelukirja -sarjassa esittelen mielenkiintoisia ja hyödyllisiä ompelukirjoja. Jos sinulla on vinkki kirjasta, josta toivoisit kirjoitusta, voit olla yhteydessä lähettämällä sähköpostia ompeleomaonnesi@gmail.com.
0 comments on “Kuukauden ompelukirja: My Capsule Wardrobe – City Break”