Raitakankaat ovat ihania, mutta raitojen kohdistaminen saattaa välillä aiheuttaa pientä päänvaivaa. Tässä omat vinkkini kuinka kohdistaa raidat.
Kankaan valmistelu
Kaikki alkaa ompelussa aina kankaan valmistelusta. Kankaan esipesun jälkeen se kannattaa silitää – ainakin mikäli pesussa on ilmestynyt ryppyjä. Tämän jälkeen kangas asetellaan pöydälle tai lattialle leikkaamista varten.
Mikäli raidallisen kankaan haluaa leikata kaksinkertaisena (esimerkiksi taitteelta leikattavien kaavanosien vuoksi), kannattaa tähän varata kunnolla aikaa. Raitojen tulisi osua täysin päällekkäin. Erityisriskinä tässä vaiheessa on raitojen kiertyminen. Eli kankaan reunasta katsottuna raidat näyttävät osuvan kohdilleen, mutta tosiasiassa päällimmäisen kangaskerroksen raidan pää osuukin yhteen alemman kangaskerroksen jonkin toisen raidan kanssa. Tämän riskin voi välttää levittämällä kankaan ensin yksinkertaisena ja merkitsemällä sitten tietyn raidan kummankin pään nuppineulalla. Kun kankaan taitaa sitten kahtia, voi tarkistaa, että nämä nuppineulat ovat edelleen samalla raitarivillä.
Kaavan asettelu
Useimmissa kaavoissa on kohdistusmerkkejä. Mikäli on ompelemassa esimerkiksi hihallista paitaa, kannattaa kaavasta vahvistaa hihansuissa edessä ja takana olevat kohdistusmerkit. Nämä merkit kannattaa kaavaa kankaan päälle asetellessa asettaa johonkin tiettyyn kohtaan raitakuviota – esimerkiksi tietyn värisen raidan päälle. Samalla voi tarkistaa mihin kohtaan esimerkiksi sivusauman ylä- ja alaosat osuvat. Ja entä olkasaumat?
Kaksinkertaisesta kankaasta leikatessa ongelmana on tietysti se, että vaikka kaikki näyttäisi päältä päin katsottuna olevan kunnossa, ei voi tietää miltä alemman kerroksen kangas näyttää. Oma vinkkini tässä on asettaa muutama nuppineula raidan suuntaisesti kaavan reunaan. Kun kaksinkertaisen kankaan kääntää sitten varovaisesti toisin päin, tulisi tämän nuppineulan osua alemmassa kangaskerroksessa samaan kohtaa kuin päällä. Jälleen kannattaa tarkistaa, ettei raita kierry eli, että sama raita todellakin kohtaa toisen päänsä.
Myös hihoissa on kohdistusmerkit, jotka vastaavat etu- ja takakappaleen kohdistusmerkkejä. Raitakankaasta ommeltuja hihoja ei hihan istutuksen vuoksi saa yleensä osumaan kohdikkain ihan jokaisen raidan osalta. Viimeistelty lopputulos syntyy kuitenkin sillä, että kohdistusmerkkien kohdalla oleva raita juoksee saumattomasti yhdestä hihasta toiseen hihaan. Hihan kohdistusmerkit asetetaan siis samaan raidan kohdalle, jota oli käytetty kohdistamiseen etu- ja takakappaleen kohdalla.
Varsinkin joustavia kankaita ommellessa tulisi muistaa tarkistaa, että kaavan merkitty langansuunta on varmasti oikea. Jos kaava asetellaan kankaalle vinoon, lähtee valmis vaate helposti kiertämään saumoista. Valitetaavan monet kankaat ommellaan nykyään vinoon. Hyvälaatuisen raitakankaan tunnistaakin usein siitä, että vielä kankaan esipesun jälkeenkin raidat ovat kohtisuorassa kankaan reunaan nähden.
Hihan kaavaa asetellessa kannattaa kohdistusmerkkien lisäksi kiinnittää huomiota kainalon ja hihansuun kohdistamiseen. Mikäli kyseessä on suora hiha, tulisi hihansuun osua ainakin melko suorasti raidalle. Samoin hihan kaarrokkeen kummankin pään tulisi olla samalla raidalla. Läpikuultava kaavapaperi auttaa tässä hyvin varmistamaan, että sama raita jatkuu suorana läpi hihan.
Lopuksi leikatut osat voi vielä asettaa rinnakkain ja tarkistaa, että raidat näyttävät siltä kuin oli tarkoitus. Ei kannata kuitenkaan lannistua, jos raidat eivät täysin kohtaa tai jokin kohta meni aivan toisin kuin oli ajatellut. Melko harva jää katselemaan toisen vaatteita niin tarkasti, että huomaisi pienet kohdistusvirheet.
0 comments on “Kuinka kohdistaa raidat?”