Ompeluharrastus pienessä tilassa: Kaavojen säilytys

Kun ompelua on harrastanut pidemmän aikaa, ja jos sattuu rakastamaan kaavoja, alkaa ompelukaavoja kerääntyä. Mikäli ompeluharrastukselle ei ole valtavasti tilaa – tai vaikka olisikin – kannattaa kaavojen säilyttämiseen uhrata hetki ajatusaikaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKuten kaikessa järjestämisessä, myös kaavojen säilyttämisessä avainasemassa on tilan optimointi. Itse olen lähestynyt asiaa käytettävissä olevan tilan ja säilytettävien kappaleiden koon kautta.

Omille kaavoilleni on pyhitetty kaksi hyllyä pienestä kaapista. Ikävä kyllä kaavojen määrä tuntuu jatkuvasti kasvavan. Miten lienee tapahtuvan… Joka tapauksessa olen päättänyt, että kaavojen on toistaiseksi mahduttava tähän niille varattuun tilaan. Kaapissa on siirrettävä hyllyt, jolloin niiden korkeuden voi säätää juuri optimaaliseksi erikokoisten kaavojen säilyttämiseen. Alemmalle hyllylle mahtuvat korkeammat kaavat ja ylemmälle matalammat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKun kaavoja alkaa järjestää, kannattaa ne ensin lajitella koon mukaan. Itse lähdin liikkeelle hankalimmista kaavoista eli PDF-kaavoista. PDF-kaavathan ovat kovin käteviä, mutta ne eivät ikävä kyllä tule kompaktissa pienessä paketissa. Itse asiassa monisivuiset tulosteet vievät järkyttävän paljon tilaa. Varsinkin, jos ne vielä jäljentää erilliselle kaavapaperille. Itse säilytän PDF-kaavoja suurissa kirjekuorissa. PDF-kaavojen lisäksi käytän kirjekuoria erilaisista kaavakirjoista tai -lehdistä jäljennettyjen kaavojen säilyttämiseen. Kaikki kirjekuoret asustavat pystyasennossa yhdessä säilytyslaatikossa. Kirjoitan kirjekuoren päälle aina mitä se sisältää, joten kaavoja on helppo selailla. Samaan säilytyslaatikkoon pääsevät myös harvinaisen suurissa kuorissa tulleet painetut kaavat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAPainetut kaavat olen jakanut nekin kahteen eri kokoiseen laatikkoon niiden korkeuden (kyljellään säilytettäessä siis leveyden) mukaan lajiteltuina. Tykkään säilyttää kaavat kaavanvalmistajan mukaan lajiteltuina. Lajitteluperusteena kannattaa käyttää sitä mikä on itselle kaikkein toimivin. Varsinkin pienten kaavanvalmistajien painetut kaavat ovat usein todella kauniin näköisesti pakattuja. Säilytinkin jonkin aikaa osaa näistä kaavoista kirjakaapissani, josta niiden iloisen väriset selät pääsivät iloisesti vilkkumaan. Totesin kuitenkin jossain vaiheessa, että on käytännöllisempää säilyttää kaikkia kaavoja samassa paikassa. Nämä painettujen kaavojen laatikot saavat kuitenkin aina iloiselle mielelle kun ne ottaa esille kaapin uumenista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAAlemmalla hyllyllä säilytän kirjekuorilaatikon vieressä vielä yhtä lehtikoteloa. Se pitää sisällään kokoelman 60-luvun kaavoja. Tällaiset selkeät kaavakokoelmat on kiva säilyttää yhtenä nippuna. Lisäksi tukeva lehtikotelo suojaa aikojen saatossa jo hieman haurastuneita kaavoja.

On makuasia millä periaatteella kaavoja säilyttää ja kuinka ne lajittelee. Ne voi lajitella vaatelajeittain tai valmistajittain. Kannattaa miettiä mikä systeemi toimii parhaiten itselle. Tärkeintä lienee se, että oikea kaava on helposti löydettävissä juuri silloin kun sitä tekee mieli käyttää. Lisäksi kaavojen selkeä säilytysjärjestelmä suojelee niitä rypistymiseltä ja kaavanosien hukkumiselta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s