Mikä ompeluhaaste? Project #SewMyStyle

image-18-1-2017-at-19-24Yksi asia, jonka intohimoinen kannattaja olen, on slow fashion movement  eli tietoisuus ns. hitaasta muodista. Kyseessä on vastaisku huonoissa työolosuhteissa tuotetuille huonolaatuisille kertakäyttövaatteille. Slow fashionia voi kannattaa esimerkiksi tukemalla käsityöyrittäjiä, korjaamalla vanhoja vaatteita, ostamalla käytettyjä vaatteita tai vaihtoehtoisesti investoimalla hyvälaatuiseen ja aikaa kestävään vaatteeseen. Yksi keino on tietysti myös tehdä vaatteensa itse.

Bluebird Fabrics käynnisti vuodelle 2017 #SewMyStyle -ompeluhaasteen, johon kuka tahansa on tervetullut osallistumaan. Haasteen tavoitteena on kasvattaa tietoisuutta hitaasta muodista ja lisäksi kannustaa nuoria ompeluharrastuksen pariin. Haasteen ideana on, että vuoden jokaiselle kuukaudelle on tietty kaava, jonka osallistujat ompelevat. Kaavat on valittu siten, että aloittelevakin ompelija pystyy osallistumaan. Monipuolisuudesta johtuen vuoden aikana tulee ommeltua kokonainen vaatevarasto.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sew House Seven: Toaster Sweater #2

Tammikuun kaavana oli Sew House Sevenin Toaster Sweater #2. Yksi tällaisten haasteiden parhaista puolista on se kuinka ne houkuttelevat kokeilemaan sellaisiakin kaavoja, joita ei itse välttämättä muuten tulisi kokeiltua. Tämä pusero kuuluu itselläni juuri tähän kategoriaan. Tartuin haasteeseen kuitenkin innoissani ja sain todeta, että pusero on aivan täydellinen vapaa-ajan talvivaate. Se oli lisäksi yksinkertainen ja nopea ommella.

Kivana yksityiskohtana voisi vielä mainita, että suomalainen Named Clothing on yksi haasteeseen osallistuvista kaavanvalmistajista. On hienoa nähdä kuinka suomalainen osaaminen lyö itsensä tällä tavalla läpi kansainvälisissä ompelupiireissä.

Haasteen etenemistä ja ympäri maailmaa osallistuvien ompeluharrastajien valmiita vaatteita voi seurata esimerkiksi Instagramissa hashtagilla #sewmystyle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s