Kuinka löytää ompeluaikaa?

Yksi mantra, jota hoen aina välillä itselleni kuuluu näin: Aika on ainoa tasa-arvoinen asia maailmassa. Tarkoittaen, että tunti on meille jokaiselle yhtä pitkä, samoin vuorokausi. Ihan aina se ei kuitenkaan siltä tunnu. Joku toinen saa vuorokaudessa aikaan paljon enemmän. Joitakin poikkeuksia lukuunottamatta aika on kuitenkin priorisointikysymys. Aikaa riittää niille asioille, joille päätämme sitä järjestää. Mutta kuinka järjestää aikaa ompeluharrastukselle silloin kun kalenteri on punaisella ja todellakin tuntuu, että oma vuorokausi on paljon naapurin vuorokautta lyhyempi?

Suunnittele
Kun suunnitelmat on selkeinä mielessä, on paljon helpompi tarttua toimeen silloin kun aikaa on. Itse käyn säännöllisin väliajoin kangas- ja kaavavarastoni läpi ja listaan tulevat ompeluprojektini. Aikaisemmin käytin perinteistä muistikirjaa. Nykyään puhelimeni lista-apista löytyy erillinen ompelulista, josta valmiit projektit voi helposti merkitä tehdyiksi ja uusia voi lisätä kätevästi heti kun jotain tulee mieleen.

Tehosta sarjatuotannolla
Sarjatuotanto toimii erityisen hyvin valmistelevissa toimenpiteissä. Esimerkiksi PDF-kaavojen kokoaminen sujuu parhaiten leffamaratonin ohessa. Samaa taktiikkaa käytän myös kaavojen jäljentämiseen. Yksi kätevä tapa on leikata kerralla useiden projektien kankaat valmiiksi. Tässä kannattaa kuitenkin olla realistinen, varsinkin lastenvaatteiden kohdalla. Muussa tapauksessa kaapista saattaa myöhemmin löytyä kappaleet liian pieneksi jääneeseen vaatteeseen.

Toteuta projekti vaiheissa
Yhden sauman ompelu ei yleensä vie kovin montaa minuuttia. Itseasiassa se saattaa onnistua sekunneissa. Ikuisuusprojektien kohdalla kannattaa kokeilla ”sauma päivässä”-tekniikkaa. Pidä projekti ja ompelukone esillä ja ota tavoitteeksi ommella yksi sauma joka päivä. Tällöin urakka ei tunnu niin valtavalta eikä sitä tule aina lykättyä ajanpuutteen vuoksi.

Pidä projektit kivoina
Ihminen tekee helpoiten sitä mistä tykkää. Miksi kuluttaisit vapaa-aikasi tylsien tai rumien ompeluprojektien parissa? Kun ompelupöydältäsi löytyy vain kauniita kankaita ja mielenkiintoisia kaavoja, tulee ompelukoneen ääressä vietettyä helposti enemmän aikaa. Kannattaa muistaa, että kyseessä on harrastus ja harrastusten ei kuulu tuntua pakolta.

Osallistu haasteisiin
Sosiaalinen media on siitä mahtava keksintö, että se yhdistää ennen yksinäisetkin harrastajat toisiinsa. Instagramista ja Facebookista löytyy jatkuvasti erilaisia haasteita, jotka ovat usein avoinna jokaiselle. Haasteet toimivat ompeluajan lisääjinä erityisesti silloin kun inspiraatio on hukassa, vaikka haluaisikin ommella.

Varaa kalenteristasi aika
Aina tämä ei onnistu, mutta edes silloin tällöin kannattaa varata omasta kalenterista aika omalle harrastukselle. Koska ompelupaikka on monella oma koti, ei sille tule varattua samalla tavalla säännöllistä aikaa kuin vaikkapa joogatunnille.

Nauti kiireettömyydestä
Silloin kun ompeluaikaa löytyy, kannattaa kuitenkin nauttia kiirettömyydestä ja omasta hetkestä mukavan harrastuksen parissa. Kyseessä nyt kuitenkin on harrastus. Ei ole tarkoitus stressaantua tavoitteista ja aikatauluista. Vaikka ehtisit ommella vain tunnin kuukaudessa, ota siitä kaikki irti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s