Ompeluvinkit / Sewing tips

Pohdintoja yläsyöttäjästä / Thoughts about a walking foot

Please find the English version below ↓

Siitä on pian kaksi vuotta, kun ostin uuden ompelukoneen, jonka mukana tuli syöttävä paininjalka. Olin jo pidemmän aikaa pohtinut yläsyöttäjän olevan luultavasti erinomainen apu monessa ompeluprojektissa. Nyt, käytettyäni yläsyöttäjää säännöllisesti parin vuoden ajan, voin sanoa pohdintojeni osuneen oikeaan.

Berninassani yläsyöttäjä on erillinen paininjalka, joka vaihdetaan koneeseen aivan kuten mikä tahansa muu paininjalka. Sen käyttöönotto on siis helppoa. Tämä paininjalka syöttää kangasta ylhäältä käsin samalla tavoin kuin pienet hampaat tekevät kankaan alla. Tällä tavalla varmistetaan, että päällä ja alla olevat kangaskerrokset liikkuvat koneen läpi samaa tahtia.

Mihin yläsyöttäjää sitten kannattaa käyttää? Käytän sitä oikeastaan aina tikatessani mitä tahansa. Se on kätevä myös tilkkutöissä, joissa saumat pitää saada hyvin tarkasti kohdakkain.

Toimiiko yläsyöttäjä trikoota ommellessa? Tästä olen kuullut kannanottoja puolesta ja vastaan. Jotkut sanovat, ettei yläsyöttäjää tulisi missään nimessä käyttää joustavia ommeltaessa. Itse olen eri mieltä. Yläsyöttäjä on pelastanut monta trikoo-ompelustani erityisesti pääntien huolittelussa ja muissa tikkauksissa.

Mikäli yläsyöttäjä ei tule ompelukoneen mukana, sen ostaminen saattaa tuntua turhalta rahanmenolta. Suosittelen kuitenkin ainakin kokeilemaan olisiko tästä ylimääräisestä apuvälineestä hyötyä. Varsinkin, mikäli tikkaukset tuottavat päänvaivaa.

****************************

It was nearly two years ago when I bought a new sewing machine that came with a walking foot. I had already for a longer time thought that walking foot might be a great helper in many sewing projects. Now, after sewing with a walking foot regularly for two years, I can say that I was right in these thoughts.

In my Bernina, there is a separate walking foot. It is installed to the machine just as easily as any other presser foot. This makes it very easy to use. This special foot then feeds the top layer of fabric through the machine, which ensures that both top and lower fabric layers move throug the machine in the same phase.

What is this walking foot useful for? Well, I use it every time I need to topstitch anything. It comes handy also when doing any quilting where it is essential to get seams matching precisely.

Can walking foot be used when sewing jersey? I have heard both yes and nos when people answer to this one. Some say that walking foot should never be used with jersey. I disagree. I find it most useful when finishing jersey tops’ necklines or doing any other kind of topstitching.

If your sewing machine doesn’t come with a walking foot, it might seem like a too big of an investment to buy separately. However, I recommend you to try it out. It might be just the thing to help you with your topstitching or quilting projects.

3 comments on “Pohdintoja yläsyöttäjästä / Thoughts about a walking foot

  1. Minulla on ollut Pfaff ompelukone jo 21v, siinä olen antanut sisäänrakennetun yläsyöttäjän olla aina alhaalla. Nyt ostin uuden Pfaff koneen. Olen tyytyväinen siihenkin. Ompelen trikoota ja silkkiä, kaikkea mahdollista yläsyöttäjän kanssa. Ostin nyt kokeeksi Avalon-nimellä täällä Saksassa myytävää kankaan ja paininjalan väliin laitettavaa vesiliukoista ”muovia”. Sekin on hyvä, mutta ei välttämättä tarpeellinen, kun käyttää yläsyöttäjää.

    Tykkää

  2. Paluuviite: Siksak-tikkaus / Topstitching with zigzag – Ompele Oma Onnesi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: